
Macao on turvallinen matkakohde. Ulkomaalaisiin kohdistuvia rikoksia tapahtuu hyvin vähän, mutta normaali varovaisuus on tarpeen.
Suomen pääkonsulaatti
Hongkong
Kaupunkina ja alueena Macao on turvallinen matkakohde. Matkailijan on kuitenkin syytä noudattaa liikkumisessa ja kaupankäynnin yhteydessä tai kasinoissa normaalia varovaisuutta.
Suuremmat rahasummat, passit ja muut arvoesineet on hyvä pitää hotellin säilytyslokeroissa. Passista suositellaan pidettäväksi kopiota alkuperäisistä erillään.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
Taksien saanti on helppoa ja niiden käyttäminen edullista. Kuljettajien englanninkielen taito on kuitenkin heikko. Kiinaksi kirjoitettu osoite on hyvä varata mukaan perille pääsyn varmistamiseksi.
Macao kuuluu monsuunialueeseen, jonka ilmasto on kesällä kuuma ja sateinen ja miellyttävin lokakuun puolivälistä joulukuuhun.
Talvikausi kattaa tammi-helmikuun, jolloin puhaltaa viileä ja kuiva pohjoistuuli.
Maalis-huhtikuussa kaakkoistuulet nostavat lämpötilan ja kosteuspitoisuuden. Satunnaisia tihkusateita ja sumua lukuun ottamatta sää on kirkas keväällä. Kesä on pisin vuodenaika, toukokuusta syyskuuhun. Kuuman (yli 30 astetta) ja kostean (80–90 %) ilman vuoksi esiintyy ukkosmyrskyjä ja rankkasateita.
Taifuunikaudella (kesäkuusta lokakuuhun) Macaolla varoitetaan säätilan muutoksista television ja radion välityksellä. Muutaman kerran vuodessa annetaan asteen 8 taifuunivaroituksia, jolloin lautta- ja lentoliikenne keskeytetään myrskyn vuoksi.
Pieniä maanjäristyksiä saattaa esiintyä 2-3 kertaa vuodessa.
Kaikenkattava matkavakuutus on välttämätön.
Pakollisia rokotuksia ei ole. Yleensä suositellaan ottamaan polio-, jäykkäkouristus-, hepatiitti A- ja B- sekä japanilainen aivokuume-rokotus.
Lisätietoja rokotuksista ja muista terveydenhoitoon liittyvistä asioista löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta www.thl.fi .
Paikallisia maitotuotteita kannattaa välttää erityisesti lasten ravintona.
Tietoa influenssa A(H1N1) -viruksesta (Kiina):
Viranomaiset seuraavat tilannetta, tiedottavat toimenpiteistä ja antavat ohjeita verkkosivuillaan. Sairastuneen on hakeuduttava hoitoon, jotta voidaan varmistaa, onko kyseessä influenssa A(H1N1) -virus ja jotta siihen saadaan pikaisesti hoitoa. Viranomaiset antavat ohjeita sairaaloissa ja terveysasemilla.
Matkailijalle suositellaan huolellisen hygienian noudattamista hengitystieinfektioiden estämiseksi. Tarkempia ohjeita on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kotisivuilla http://www.thl.fi. Suomessa terveydenhoitoa koskeviin kysymyksiin vastaavat terveydenhoidon ammattilaiset.
Influenssa A(H1N1) -virusepidemiasta saa lisätietoja myös Maailman terveysjärjestön WHO:n verkkosivuilta www.who.int. Euroopan tartuntatautivirasto European Centre for Disease Prevention and Control tiedottaa tilanteesta kotisivuillaan http://ecdc.europa.eu.
Alueen epidemiakysymysten kehittymisen ja mahdollisten varotoimenpiteiden suhteen kannattaa seurata Maailman terveysjärjestön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuja.
Portugalin siirtomaakauden ajan leima on Macaolla varsin tunnusomainen. Asukkaista kuitenkin suurin osa on viereisen Guangdongin maakunnan etnisiä kiinalaisia. Kiinalainen hienovaraisuus on hyvä huomioida.
Macao on ainoa paikka Kiinassa, jossa rahapeli on sallittu. Kaupungista on kehittymässä kansainvälinen huvittelukeskus, "Aasian Las Vegas". Kasinokeskukseksi kasvanut Macao sijaitsee 60 km Hongkongista lounaaseen, 145 km Kantonista etelään, Helmijoen suiston länsirannalla. Kantosiipialuksella matka taittuu noin tunnissa. Turismi on voimakkaassa kasvussa.
Macaon valuutta on pataca (MOP), mutta maksuvälineenä voi käyttää yhtä hyvin Hongkongin dollaria (HKD). Niiden suhde on noin 1:1. Yleisimmät luottokortit käyvät maksuvälineinä.
Suomalaiset eivät tarvitse viisumia alle kolme kuukautta kestäviin matkoihin Macaoon ja Hongkongiin. Manner-Kiinaan suuntautuviin matkoihin viisumia voi anoa Kiinan Suomen-edustustosta Helsingissä.
Macaon ja Hongkongin kautta muihin Aasian maihin matkustavien on syytä tarkistaa ennen matkalle lähtöä, että passi on voimassa vähintään kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen.
Suomalaiset matkapuhelinyhteydet toimivat yleensä roaming-systeemillä, mutta hinnat ja toimivuus kannattaa tarkistaa omalta operaattorilta ennen matkan alkua.
Macaon yleinen hätänumero on 999. Turisteja varten on avattu 24 tuntia päivystävät hätänumerot 110 ja 112.
Hätätilanteissa virka-ajan ulkopuolella päivystys ulkoasiainministeriön numerossa +358 9 1605 5551.
Yhteystiedot: Suomen pääkonsulaatti, Hong Kong
Consulate General of Finland
Suites 2405-2408, 24th Floor
Dah Sing Financial Centre
108 Gloucester Road
Wanchai
Hong Kong
Puh: +852-2525 5385
Fax: +852-2810 1232
Sähköposti: sanomat.hng@formin.fi
Verkkosivut:www.finland.org.hk
Yhteystiedot: Suomen suurlähetystö, Peking
Embassy of Finland
Beijing Kerry Centre
Level 26, South Tower
Guanghua Lu 1, Beijing 100020
People´s Republic of China
Puh. +86-10-8519 8300
Fax: +86-10-8519 8301
Sähköposti: sanomat.pek@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.cn
Viisumiyksikkö: +86-10-8519 8400 kello 13.00-15.00
Fax: +86-10-8519 8401
Yhteystiedot: Suomen pääkonsulaatti, Kanton
Consulate General of Finland
3309B-12 Citic Plaza
233 Tianhe Bei Road
Guangzhou 510613
People´s Republic of China
Puh: +86 20 3877 0188
Fax: +86 20 3877 0288
Sähköposti: sanomat.kan@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.cn
Yhteystiedot: Suomen pääkonsulaatti, Shanghai
Consulate General of Finland
CITIC Square 2501-2505, 25 th floor
1168 Nanjing Xi Lu
Shanghai 200041
People´s Republic of China
Puh: +86 21 5292 9900
Fax: +86 21 5292 9880
Sähköposti: sanomat.sng@formin.fi
Verkkosivut: www.finland.cn
Viisumiosasto:
Puh. +86 21 5292 8650
Fax. +86 21 5292 8950
Sähköposti: viisumi.sng@formin.fi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Käytännön vinkkejä matkalle (PDF)