
Nuori kiinalainen suunnittelija Jiang Lu haaveili jo viisivuotiaana kalligrafian tunneilla taidemaalarin ammatista. Harrastus jatkui kouluopintojen ohessa ja johti lopulta maineikkaaseen China Central Academy of Arts’iin, CAFA:an Pekingissä.
Perjantaina 22. tammikuuta Jiang Lu vastaanotti ensimmäisen palkinnon Suomen Pekingin suurlähetystön ja CAFA:n yhdessä järjestämässä Suomen ja Kiinan kansantasavallan diplomaattisuhteiden 60-vuotisjuhlavuoden tunnuskilpailussa. Suuruudeltaan 500 euron palkinnon luovutti tilaisuudessa Suomen Kiinan suurlähettiläs Lars Backström.
Juhlalogon sinisiä sävyjä peilaavaan vaatetukseen pukeutunut Jiang kertoi tilaisuudessa palkinnon olevan hänelle hyvin merkityksellisen.
- Muistan lapsuudestani kiinalaisen runoilija Guo Moruon runon, jossa kuvattiin Suomen järviä ja kaunista luontoa. Logossa halusin yhdistää toisiinsa suomalaisen ja kiinalaisen kulttuurin keskeiset elementit - veden ja jaden, mainitsee Jiang, jonka logossa vesi aaltoilee sinisen eri vivahteissa pyöreän jaden rajaamana.
Palkinto ei ollut hänen ensimmäisensä, vaan hän on aikaisemmin voittanut mm. kilpailun tunnuksesta Konfutsen syntymäkaupunki Qu Fu’lle sekä palkinnon Taiwan International Creative Design – kilpailussa.
Kilpailuun osallistui kaiken kaikkiaan 45 työtä. Palkintoraadin jäsen graafikko Pia Kaikonen kehui Jiangin työn erottuneen selvästi joukosta.
- Jiang Lun työssä on onnistuttu yhdistämään molempien maiden arvoja. Samoin tunnuksessa ei näkynyt numeroa kuusikymmentä, joka monissa muissa töissä oli esillä. Graafisen suunnittelun näkökulmasta työ oli erittäin korkeatasoinen. Siinä on käytetty hyvin länsimaista typografiaa.
- Suomessa on 200 000 järveä eikä siihen ole laskettu edes kaikkia maassamme olevia lampia. Järvet ovat pyhä asia suomalaisille, veden äärellä oleminen rauhoittaa. Vastaava merkitys kiinalaisille on jadella. Jaden pintaan katsomisella on meditoiva vaikutus, kertoo Kaikonen.
Palkintoraadin jäsenet graafinen suunnittelija Pia Kaikonen ja lähetystösihteeri Mikko Karppinen. Palkinnonjakotilaisuudessa oli läsnä myös Kiinan ulkoministeriön Pohjoismaiden yksikön varapäällikkö Qian Meng.
Vaikka luku kuusikymmentä ei ollutkaan numerona esillä työssä, niin kiinalaiseen tapaan se löytyy taustalta, logon symboliikasta.
- Logon pyöreä muoto kuvastaa jatkuvuutta ja viittaa lukuun 60, joka on Kiinassa hyvin merkityksellinen luku. Se kertoo kehityksestä ja uuden kauden alusta, valottaa vastaanottotilaisuudessa Kiinan kansantasavaltaa edustanut ulkoministeriön Pohjoismaiden yksikön varapäällikkö Qian Meng.
Teksti ja valokuvat Minna Närhilä / Suomen suurlähetystö